Schoeller Arca Systems

Lehdistötiedotteet

6 helmi 2008

Muovilavojen valmistus alkanut Hardenbergissä

Schoeller Arca Systemsin Hardenbergin tuotantolaitos oli ylpeä lanseeratessaan ensimmäisen Contraloadille valmistetun muovisen puolilavan. Sylvain Naets ja Jesse Sels Contraloadilta oli kutsuttu poimimaan ensimmäinen lava kuljetinhihnalta. Koko projekti vietiin läpi alle neljässä kuukaudessa tiimin ja asiakkaan tiiviin yhteistyön ansiosta. 50 000 lavan koe-erä piti saada valmiiksi ennen kuin joulusesonki Benelux-maissa alkoi. Ennuste vuodelle 2008 on puoli miljoonaa lavaa. Poolin odotetaan kasvattavan määrän muutamaan miljoonaan seuraavien kolmen vuoden kuluessa. Schoeller Arca on ainoa toimittaja ja seuraa Contraloadia sen laajentaessa markkinoita Euroopassa.


Oikea tuote oikeaan aikaan
Uudet lavat (600 x 400 mm) ovat jo marketeissa. Ne sopivat monille tuotteille ja ovat ympäristöystävällisempiä. ”Olemme todella iloisia tästä sopimuksesta Contraloadin kanssa”, sanoo tuotepäällikkö Ludo Gielen. ”Olemme varmoja siitä, että tämä on oikea tuote oikeaan aikaan. Se osoittaa myös, että muovisten palautus- pakkausten käyttö on ympäristön kannalta paljon kestävämpää kuin kertakäyttöisten pahvipakkausten tai puulavojen.”

CONTRALOAD
Contraload on pooliyhtiö, joka tarjoaa materiaalinkäsittelyratkaisuja eri jakeluketjuille. Sen pääkonttori sijaitsee Antwerpenissä, Belgiassa, ja toimistot Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Asiakkaita yhtiöllä on 25 maassa neljällä eri mantereella. Tarjolla on muovilavoja, kokoontaitettavia suurlaatikoita, tynnyreitä ja laatikoita. Yhtiön perustivat 2004 Sylvain Naets ja Jesse Sels. Vuoden 2005 lopulla pääomistajaksi tuli Kloosterboer (www.kloosterboer.nl).
www.contraload.com

SCHOELLER ARCA SYSTEMSISTÄ
Yli 50 maassa toimiva Schoeller Arca Systems tuottaa korkealaatuisia muovisia pakkausjärjestelmiä ja niihin kytkeytyviä palveluita. Yritys on innovatiivinen ja kokenut ja sitoutunut auttamaan asiakkaitaan logistiikkakustannuksien alentamisessa ja tuotemerkin vahvistamisessa. Heidän tuotteitaan käytetään mm. panimo- ja elintarviketeollisuudessa, mutta asiakkaita löytyy runsaasti myös maatalouden, vähittäiskaupan sekä posti- ja kuriiripalvelujen piiristä. Omien tuotantotilojensa lisäksi yrityksellä on runsaasti paikallisia yhteistyökumppaneita, joten yritys toimii aina paikallisella tasolla. Yhtiöllä on yli 30 myynti- ja tuotantoyksikköä Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Työntekijöitä on 1500 ja liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa.
www.schoellerarca.com